Meillä on niiiiiin kiltti koira!

Mitään se ei ole täällä valloillaan tehnyt, paitsi repinyt yhden terveyssiteen omista juoksupöksyistään. Ehkä tämä vain oli merkki siitä, että juoksut alkavat olla ohi.

Kaikista huvittavin on kotiintulo. Silloin kun Alma oli häkissä, se riekkui ihan mahdottomasti päästessään sieltä ulos moikkaamaan meitä. Nyt taas, kun neiti saa olla päivän kuin elopellossa, se makaa meidän kotiin tullessa sohvalla ja on vähän sen näköinen, että viittiskö tulla. Vastaanotto muutenkin on paaaaljon rauhallisempi kuin aikaisemmin.

Huvittavinta on tulla kotiin, jos kämppä on pimeänä. Laitan tuulikaappiin valot, jotta näkisin, mutta koiraa ei heti näy missään. Toisella, tarkemmalla vilkaisulla huomaa toisen korvan, vähän kuononpäätä ja silmän pilokottavan sohvan takaa. Ihan kuin se kurkistaisi sieltä varovaisesti, uskaltaakohan ovelle nyt mennä.. "Huuuu.... kuka tulee... jännittäää!" Ja kun avaan suuni ja Alma tunnistaa äänen, se tulee nolona ovelle heiluttamaan häntää. On se niin ihana! Meitin Alma!