Kasvattajan kanssa vaihdamme sähköposteja aktiivisesti.. nyt on ollut vähän hiljaisempaa, taitaa vaan olla odotusta ilmassa kummassakin päässä. Minä en malta odottaa koiraa kotiin ja kasvattaja ei varmaan malta odottaa, että saisi edes pari pissimasiinaa uusiin koteihinsa - niitähän kuitenkin on yksitoista!

Lauantaina olisi tarkoitus mökillemenomatkalla käydä Almaa katsomassa. Eilen Satulle viestiä laitoin ja hän kertoili hieman kuulumisia.. Meitin neiti on oppinut miten kiivetään pentulasta sohvalle! :-D Fiksu ketterä tyttö meillä kuulemma on, vaikuttaa lupaavalta. Tosin kotona mie aion karsia tuon riemastuttavan taidon... Ettei tulisi tavaksi. Todennäköisesti se kakara on kuitenkin niin hellyttävä siinä sohvalla nukkuessaan, että siihen se miun päätös sitten jääkin... Tavoite kyllä on, että ei sänkyyn eikä sohvalle, vaan omaan paikkaan - omaan huoneeseen.

On toisenlaista ottaa koira nyt, kun huomaa itse kasvaneensa niiden aikaisempien koirien pentuajoista. Kun omat ihmislapset syntyivät, piti itsensä "kasvattaa" siinä samalla ja kyllä tässä on pinna ainakin venynyt ihan äärettömän pitkäksi, jos vertaa siihen, mitä olin kun ensimmäinen ikioma koira tuli kotiin, kun olin 17 vuotias - kakara vielä itsekin. Tuon ajan jälkeen on koettu vaikka mitä ja nyt tuntuu oikeasti jännältä.. Erilaiselta. Almaa odotetaan kovasti, meille kun ei yhteisiä kaksijalkaisia lapsia tule. Siitä tulee minun ja J:n yhteinen vauva ja lapsille sisarus (kovin karvainen kyllä).. Rakkautta ei tule puuttumaan.

Että tervetuloa vaan kotiin, Alma. :-)