Äiti heitti minulle kuvahaasteen;

"Etsi kuvakansiosta neljäs kansio ja sieltä neljäs kuva ja julkaise se blogissasi. Sen ei tarvi välttämättä olla koirakuva. Kerro kuvasta ja haasta neljä muuta ihmistä mukaan. "

Kuvassa on ystäväni shetlanniponi Wenla toissa vuonna. Wenla joutui lähiaikoina muuttamaan uuteen kotiin, mutta liki kahdenkymmenen ikävuotensa jälkeen se on tietääkseni vielä elämänsä kunnossa ja saa uudessa paikassa viettää eläkepäiviään.

Alma oli tuollakin reissulla kyllä mukana, turpa ja kuono vastakkain kummallisen pienen ponin kanssa. :-)

Haastan mukaan kynnellekykeneviä!

Alma sai tänään Feeniksiltä uuden sivupohjan. Se on kyllä hieno! Ainoa vika tässä on, että postauksiin lataamani kuvat ovat joillain sivuilla hieman isoja ja niiden takia oikea laita hieman vetelee, mutta en jaksa nyt kaikkia kuvia laittaa uudestaan.. Laiska kun olen. Jatkossa muistan ladata kuvat pienempänä. :-)

Kiitos tästäkin, Fee!

Meillä on niiiiiin kiltti koira!

Mitään se ei ole täällä valloillaan tehnyt, paitsi repinyt yhden terveyssiteen omista juoksupöksyistään. Ehkä tämä vain oli merkki siitä, että juoksut alkavat olla ohi.

Kaikista huvittavin on kotiintulo. Silloin kun Alma oli häkissä, se riekkui ihan mahdottomasti päästessään sieltä ulos moikkaamaan meitä. Nyt taas, kun neiti saa olla päivän kuin elopellossa, se makaa meidän kotiin tullessa sohvalla ja on vähän sen näköinen, että viittiskö tulla. Vastaanotto muutenkin on paaaaljon rauhallisempi kuin aikaisemmin.

Huvittavinta on tulla kotiin, jos kämppä on pimeänä. Laitan tuulikaappiin valot, jotta näkisin, mutta koiraa ei heti näy missään. Toisella, tarkemmalla vilkaisulla huomaa toisen korvan, vähän kuononpäätä ja silmän pilokottavan sohvan takaa. Ihan kuin se kurkistaisi sieltä varovaisesti, uskaltaakohan ovelle nyt mennä.. "Huuuu.... kuka tulee... jännittäää!" Ja kun avaan suuni ja Alma tunnistaa äänen, se tulee nolona ovelle heiluttamaan häntää. On se niin ihana! Meitin Alma!

On kulunut jokseenkin paljon aikaa siitä, kun tänne on mitään rustattu. Mitään ei vaan ole tapahtunut. Alma on entisellään, rakastava, riehuva oma itsensä ja voi mainiosti. Kennelyskä saatiin sieltä Lahden näyttelystä ja täitä ilmeisesti speedracesta, mutta kaikki on hoidossa.. ja mie sanoin, että mitään ei ole tapahtunut.. :-D

Alma on viettänyt nyt vajaan viikon täällä kämpässä valloillaan. Häkissä se on ollut tähän saakka, mutta mie haluaisin häkistä eroon tai ainakin saada koiralle mukavammat oltavat, niin päätettiin kokeilla ja pikkuhiljaa alettiin katsomaan, mitä tapahtuu, jos Alman jättää tänne yksin. Ei se mitään ole tehnyt! Ja labradorithan on kuuluisia talonhajottamisvimmastaan, kun tylsistyvät.. Saas nähdä, alussahan me vasta ollaan. Perjantaina se oli kantanut miun tupakkakengän keskelle olkkarin lattiaa, mutta ei ollut sitä rikkonut. Kunhan vain siirteli.

Kasvattaja tarjosi toista tuollaista sijoitukseen. Mietin sitä kyllä ja harkitsinkin vakavasti, mutta päädyin siihen, että tällä hetkellä miinusmerkkejä on liikaa. Ehkä sitten, kun saamme omakotitalon. Sitten olisi ainakin tilaa.

Näin täällä. Tylsää.

Kuvat lelun montuilta.

Perjantaina oli silmätutkimus, jossa kasvattaja käytti Alman. Menin hakemaan koiraa sieltä töiden jälkeen. Kun kysyin, miten silmät, Satu sanoi, että niihin tuli merkintä ja Alma on nyt minun koira. Jäin seisomaan siihen suu auki, en osannut sanoa mitään muuta kuin että voi Vee ja niin edespäin. En edes tiennyt, enkä tiedä vieläkään, miten suhtautua koko asiaan. Pitäisikö miun olla onnellinen, että miulla on oma koira? Pitäisikö mitä? Huoh... Kyseessä on arpeuma silmänpohjassa, joka ei Almaa millään tavalla haittaa, mutta siitä tulee RD-merkintä rekisteriin. Periaatteessa pennut voisi teettää, mutta pentuvälitykseen niitä olisi turha laittaa, koska labradorinnoutajayhdistys ei hyväksy sitä.

Onnellinenhan mie tietyllä tapaa olen, että miulla on terve, ihana koira ja se on miun ikioma, mutta sen perimmäinen tarkoitus oli olla jalostuskäytössä... Sekava olo vieläkin.

Lauantaina oli se Speedrace! Kivaa oli ja uusinnalla sain Alman tulemaan luokse saakka.. :-D Alma kun rakastaa lapsia ja ruokaa yli kaiken, ei se voinut vastustaa radan lähellä seisovaa poikaa, joka söi makkaraa.. No, toisella kierroksella paremmin ja ajaksi saatiin muistaakseni 8.38. Pääasia että oli mukavaa. Mätsäriin ei enää jääty, meni sen verran aikaa jo siinä, että odoteltiin oman juoksuluokan loppua. Tuttuja näkyi paljon ja kuin itseäni taas toistaakseni, oli kivaa! :-)

Kuva harjoituksista viime tiistailta.. :-)